Raija on haastanut minut kertomaan lapsuusmuistoistani.

    Kerro jokaisen sanan kohdalla, mitä asioita tulee mieleen. Jos juuri siitä sanasta ei tule mitään mieleen, niin kerro jostain siihen liittyvästä sanasta. Keksi lopuksi yksi sana lisää ja muistele sanaan liittyviä lapsuusmuistoja. 

  Kampa: Muistan kammat, joista puuttui piikkejä. Muovi oli kai huonompaa kuin nykyisin. Jos tukassa oli takkuja , kampaaminen sattui.

 Lintu: Jo pienenä olen ihaillut lintuja, mutta en koskaan ole halunnut ottaa lintua käteeni. Käen kukuntaa muistan joka kesä kuunnelleeni.

 Meri: Jotain kaukaista ja ihanaa. Kirjoista luettuna sen täytyi olla todella valtava. Ensimmäisen kerran meren näin noin kymmenvuotiaana Vaasaan tehdyllä luokkaretkellä.

 Kitara: Olisipa kitara ja osaisipa soittaa! En muuten osaa vieläkään ,eikä ole kitaraakaan.

 Kello: Herätyskello oli peltinen ja se rämisi kovasti. Isällä oli taskukello, eikä siihen saanut lasten koskea. Jätättivätkin mokomat toisinaan.

 Oksentaminen. Muistan joskus sairastuneeni oksennustautiin yöllä . Oksensin lattialle,kun en ehtinyt ämpärille. Yö tuntui loputtoman pitkältä, kun en saanut nukuttuakaan.

 Mummo: Molemmat mummoni olivat kuolleet jo ennen suntymääni. Olin todella kateelinen sellaisille, joilla oli mummo vielä elossa.

 Pipo: Pidin ihan mielelläni pipoa päässä. Muistan yhden pikkusiskoni pipon, jonka äitini kutoi joulun alla. Kun lähdettiin koulun kuusijuhlaan, pipo otettiin paketista ja siskolle kerrottiin, että tonttu toi etukäteen yhden paketin. Pipo oli valkoinen ja siinä oli vaaleanpunainen virkattu reuna. Taisin olla vähän kateellinenkin .

 Matematiikka: Pidin koulussa matematiikasta. Olin ainakin alaluokilla siinä melko hyväkin. Kerran koulussa löysin yhdestä laskusta virheen, jota opettajakaan ei  millään meinannut löytää. Opettaja oli kertonut siitä isällekin ja minä olin tietysti tyytyväinen kehuista.

 Ukkonen:Ehkä se vähän pelottikin. Aina piti tulla sisälle ja sähköjohdot piti irrottaa pistorasiasta. Kerran tuli pallosalama sisälle ja isosisko pökertyi hetkeksi.

 Hiukset:Usein hiuksia yritettiin kasvattaa pitkiksi, mutta aina äiti ne leikkasi lyhyiksi. Oikeaan parturiin pääsin vasta13-14-vuotiaana. Luonnonkiharoistakin taisin haaveilla piikkisuoran kuontaloni kanssa.

 Ikkuna: Ihan pienenä vanhassa kotitalossani ikkunat jäätyivät pakkasella . Ihailin aina niihin muodostuneita jääkukkia. Sormenpäällä oli kiva sulatella tirkistysaukkoja jäiseen ikkunaan.

 Puuro: Maistui hyvältä.

 Joulupukki: Jännittävä pahvinaamainen ukko, joka vähän pelottikin. Vaikka olimme vähävaraisia ja pukin tuomiset pieniä ,aina olimme kuitenkin tyytyväisiä pukin paketteihin.

 Itsenäisyyspäivä: Kynttilöitä laitettiin ikkunalle.

 Nuket: Leikittiin paljon nukeilla siskoni kanssa. Itse tehtiin vaatteita nukeille. Yhtenä jouluna saimme siskojen kanssa nuket lahjaksi. Nukeille tehtiin kenkälaatikosta sängyt. Siskojen nukeille oli valkoiset kangaspalat lakanoiksi. Itse itkin ,kun minulle ei riittänyt kangasta . Silloin äiti antoi minulle värikkään kukallisen kangaspalan ja vakuutti, että lakanatkin voivat olla kukallisia. Minusta nukkeni lakanat olivat todella hienot. Siihen aikaan lakanat olivat aina valkoisia, mutta lapsen ennakkoluulottomuudella hyväksyin kukkalakanat jo silloin.

 Retket: Retket kuuluivat aina lapsuuteeni. Yhden siskoni (tonttumuori) kanssa tehtiin retkiä milloin minnekin. Aluksi retket eivät olleet kovin kaukana porraspäästä, mutta evästä piti olla. Ikävuosien karttuessa siirryttiin ensin pellon laitaan ja siitä pikkuhiljaa metsän puolelle, hiekkamontuille , jokirantaan, oravasaareen jne. Aikuisena on sitten kuljettu  lapin tuntureilla asti.

 Haastan ainakin Sinikan ja Tonttumuorin  jatkamaan tätä muisteloa. Toki kuka tahansa voi ottaa haasteen vastaan.